Canasta

Canasta

Etelä-amerikkalainen Canasta on mukaansatempaava ja kiinnostava korttipeli, joka oli varsinkin 1950-luvun suosituimpia pelejä! Sitä pelataan edelleen laajasti ympäri maailmaa. Tässä artikkelissa kerromme sinulle tämän pelin historiasta ja sen säännöistä.

Canastan synty

Canasta sai alkunsa Uruguayssa 1900-luvun alkupuolella, jolloin Segundo Sanchez Santos ja Alberto Serrato kehittivät pelin ensimmäisen version. Pian sen jälkeen se lähti liikkeelle muualla Etelä-Amerikassa. Säännöt kokivat kiertäessään erilaisia muunnoksia. Kohta peli jo levisi Pohjois-Amerikkaan Josefina Artayeta de Vielin toimesta vuonna 1949. Peli tunnettiin silloin nimellä “argentiinalainen rommi”. Se saavutti suosionsa huipun 1950-luvun puolivälissä.

Alkuperäiset keksijät eivät olleet patentoineet sääntöjä, joten he eivät saaneet paljon kunniaa saatikka rahaa pelin saavuttaessa suuren suosion maailmalla.

Pelin tavoite ja korttien pisteytys

Canasta on pelinä esimerkiksi kasinoa monimutkaisempi. Canastassa pelin tavoitteena on saavuttaa joukkueena 5 000 pistettä. Pelissä tehdään pöytäyksiä vähintään kolmella saman numeroisella kortilla. Pisteytys korteilla on seuraava:

  • punaiset kolmoset 100 pistettä
  • jokerit 50 pistettä
  • ässät ja kakkoset 20 pistettä
  • kunkut, rouvat, jätkät, kympit, ysit ja kasit 10 pistettä
  • seiskat, kuutoset, vitoset, neloset ja mustat kolmoset 5 pistettä

Jokerit ja kakkoset ovat “jokereita” ja korvaavat minkä tahansa muun kortin. Näistä ei voi muodostaa pöytäystä, mutta niitä voi käyttää täydentämään sitä (enintään kolmella kortilla). Pöytäyksessä täytyy olla lisäksi vähintään kaksi luonnollista korttia. Myöskään kolmosista ei voi muodostaa pöytäystä, vaan niillä on pelissä erilainen merkitys.

Korttien jako

Pakassa on kaksi täyttä pakkaa sekä neljä jokeria. Sekoitetut kortit jaetaan jokaisen pelaajan kesken niin, että kaikilla on 11 korttia. Jakaja asettaa sitten jäljellä olevan pinon kuvapuoli alaspäin pöydälle umpipakaksi. Pakan ylin kortti asetetaan kuvapuoli ylöspäin pöydälle osana avopakkaa. Jos tämä kortti on jokeri, kakkonen tai punainen kolmonen, se on käännettävä poikittain avopakkaan ja korvattava toisella umpipakan kortilla, kunnes päälle tulee jokin sallittu kortti. Musta kolmonen ei myöskään voi olla avopakan päällimmäinen, mutta sitä ei käännetä poikittain.

Ensimmäisellä kierroksellaan jokaisen pelaajan on pelattava kaikki käsissään olevat punaiset kolmoset pöytään kuvapuoli ylöspäin. Heidän on sitten nostettava yhtä suuri määrä kortteja umpipakasta tilalle. Myös umpipakasta vedetyt punaiset kolmoset on pöydättävä ja korvattava taas uusilla korteilla.

Canastan kulku

Nosto

Omalla vuorollaan pelaajat nostavat joko umpipakan päällimmäisen kortin tai koko avopakan. Avopakan voi nostaa, jos päällimmäisen kortin pystyy pöytäämään oman käden tai oman joukkueen korttien kanssa. Avopakka saattaa joissain tilanteissa olla lukittu, jolloin sitä ei voi nostaa.

Pöytäys

Pöytäyksen voi tehdä vähintään kolmella samanarvoisella kortilla (ja jokereilla). Seitsemän kortin pöytäys on nimeltään “canasta”. Pöytäyksen minimipistemäärä vaihtelee sen mukaan, mikä joukkueen tai pelaajan olemassa oleva pistemäärä on. Omalla vuorolla saa tehdä useita pöytäyksiä tietyin ehdoin.

Pelin voi lopettaa pelaamalla viimeisen kortin kädestään pöytäykseen (tai heittämällä). Joukkueen tulee olla tehnyt vähintään yhden canastan ja umpipakasta tulee olla vuoron aluksi nostettu yksi kortti. Lopettaessa voi myös pöydätä kolme tai neljä mustaa kolmosta (ilman jokereita).

Heitto

Jokaisen vuoron lopussa yksi kortti on normaalisti heitettävä avopakkaan, mutta punaisia kolmosia ei voi heittää pois. Kun umpipakka loppuu, pelataan niin kauan, kunnes joku lopettaa pelin tai ei nosta avopakkaa. Jos umpipakan viimeinen kortti on punainen kolmonen, kyseisen pelaajan on pöydättävä yksinään se ja erä päättyy.

Pisteiden lasku

Pelin päätyttyä lasketaan pisteet. Erilaisista pöytäyksistä, lopetustavoista ja virheistä jaetaan pisteitä ja miinuspisteitä. Voittaja on se joukkue, jolla on eniten pisteitä (vähintään 5 000 pistettä).

Canasta on strateginen ja moniulotteinen peli

Canasta ei ole kaikista yksinkertaisin korttipeli, mutta äärettömän hauska ja jännittävä, kun sen oppii! Toivomme että tämän artikkelin avulla pääset pelaamisessa hyvin alkuun. Onnea peleihin!